torstai 22. marraskuuta 2012

32.Joulun odotusta !

Plää,plää ja vielä kerran plää. Olenko ainoa jonka mielestä on hankalaa kirjottaa kun aika ei oikein riitä näin kiireisen koulujakson oheella ? 

Nyt on kumminkin suurin urakka raadettu kolulussa ja voin vain keskittyä olemiseen ja kirjottelemiseen !
Toivottavasti te lukiat olette vielä kuulolla :) Tässä on nyt paljon koettu ja syksy on ollut tapahtuma rikasta aikaa. Hihs tuli koettua ja oli ihan mukava kokemus vaikka ei kisaamiset nyt mennytkään ihan putkeen. Nyt meillä on ollut kisa taukoa sillä aloitimme tänävuonna kisaamisen niin aikaisin että päätimme jättää kisaamiset tältä vuodelta ja keskittyä mielummin nyt vain kotitreenaamiseen sekä hyvän mielen säilyttämiseen :) ! Valmentautumisesta puheen ollen, pääsimme tänä vuonna taas aluevalmennus renkaaseen, ei edes tarvinnut mennä katsastuksiin sillä pääsimme aikaisempien näytteitten perusteella taas valmentautumaan kerran kuussa Tepon joholla. Ainiin, klippasimme ponin ensimmäistä kertaa tänävuonna, Timmiä ei siis ikinä ennen olla klipattu ja siihen nähden karvojen ajo sujui todella hyvin ja sutjakkaasti ilman rauhottavaa ! :) On kyllä treenaminen helpottanut kun ei poni hikoa heti alkuravien jälkeen ja tamma ei myöskään enään näytä miltään karva mammutilta vaan omalta ihanalta itseltään ;) ! Ihanaa joulukin saapu ihan justiinsa, vajaa kuukausi nään jäljellä :o Mihin tämä aika oikein menee, vastahan se joulu oli ? Kohta pääsenkin jo  kirjottelemaan teille joulukalenteria, joka sisältää paljon hauskoja postauksia ja paljon asiota josta on kiva lukea ;) Oletteko te jo aloittaneet joulu hössöttelyn, mä ainakin oon :) ??

Tässä ponin klippaus :) Kuvassa vähän harmaan näköinen mutta ei todellisuudessa ole !  


Tällä viikolla olen sitten vain treenaillut koulua kentällä, ihanaa kun vielä ulkona voi ratsastaa kun maneesissa tulee kumminkin sitten pyörittyä ihan tarpeeksi kun kovat pakkaset ja lumihanget tulevat. Ainoa haittapuoli siellä ulkona ratsastamisessa on se ettäkun tulee pimeetä nii nopeasti, masentavaa :(  Poni on ollut todella rento ja eilen Timmi oli niin hyvä ettei tehnyt mieli edes lopettaa ratsastamista siltä päivältä ! :dd Huomenna olisi sitten vuorossa hyppelyä ! Siitä sitten huomenna, kuulumisiin! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti