tiistai 8. marraskuuta 2011

Tuuppailua (:

Heipsuli vei lukiat ! (:

Joo eli eilen mulla & Timmillä ja Jonnalla & Mymmelillä oli Jennan koulu tunti. Oltiin kentällä ja aluksi kävelin ponin ihan vain letkeäksi. Sitten ruvettiin ravamaan isolla pääty ympyrällä jossa oli tarkotus saada poni venymään alas. Alussa Timmi oli vähän kankea ja nosteli päätäänsä ja etis tasapainoa mutta hetken päästä alkoi jo sujua. Tämän jäkeen siirryttiin kavio uralle jossa ravattii ja tehtiin pitkillä sivuilla taivutuksia ulos. Jälleen oli tarkortus saada otus kuulolla ja venyttää alas. Tätä tehtiin sitten kumpaakin suuntaan. Lopulta palattiin jälleen sille pääty ympyrälle. Näin siinä jo heti kuinka poni oli rentoutunut sekä kulki niin hienosti, ja niin paljon paremmin kun alussa. Jenna kertoi että poni on todella osaava ja potentiaalinen poni niin nuoreksi. se vain tarvitsee vähän enemmän tuke ojalle kun on itse vielä niin epävärma (: ! Seuraavaksi aloitettiin sitten laukoilla, mentiin jälleen isolle pääty ympyrälle jolla sitten nostettiin laukka. Siinä poni piti saada asetettua ulos ja sitten jälleen sisään, tätä sitten toistettiin niin kauan kunnes se alkoi sujua. Poni oli kyllä kiva mutta sillä oli jälleen kaamea vauhti ! :D Sitten lopuksi otettiin vielä uralla laukkoja jossa jällee piti pitkillä sivuilla asettaa ulos. Lopulta palasin taas ympyrällä samallailla kun ravissa. Otettiin siinä sitten käynti-laukka siirtymisiä. Timmi oli kyllä tosi hieno ja Jennakin oli tyytyväinen. Esiviikon maanantaina on taas tunti, mutta tällä kertaa hypätäänkin (: !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti