Ensiksi pahoittelen sitä etten ole kirjoittanut pitkään aikaan on ollut vähän toisenlaisia menoja :) Elikkäs viimeviikon Lauantaina käväsimme hyppelemässä Eriksnäsi estekisoissa. Starttasimme 80 cm luokan ensimmäisenä ja saimme sekä perusradan että uusinnan puhtaasti läpi ! Sioitummi loppujenlopuksi ykkösiksi ! :) Hyvä me !
Palkintojen jako ! |
Toissapäivänä lähdimme kohti Laakson kentää jossa järjestettiin harjoitus kisat. Hyppäsimme luokat 80cm ja 90 cm. Verkkasin Timmin hyvin ja ajoissa. Annoin sen kävellä aika pitkän aikaa kunnes päätin otta vähän ravia ja laukkaa sekä pari hyppyä ennen radalle menoa. Dain kumminkin vain hypätä yhden hypyn sillä minun ja ponin oli jo mentävä radalle valmistautumaan sillä lähtöjärjestys oli vaihtunut :( Timmi oli radalla aika nuukahtanut ja kielsi siksi ykkös esteelle. Kakkonen eni hyvin mutta kolmonen joka oli lankku-okseri oli niin huiman pelottava että siitäkin piti kieltäytyä. Hylätty suoritus siis mutta saimme kumminkin jatkaa radan loppuun ! Loppu rata meni mainiosti ! o: No saavuin jälleen verkka alueelle ja annoin ponin kävellä hetken. Sitten kun kaikki olivat kävlleet radan verkkasin ponin kevyeesti mtta sillai että se oli hereillä. Starttasimme luokassa neljäntenä poniratsuna ! Kun pääsimme radalle Timmi tuntui heti paremmalta kun 80 cm:n radalla, onneksi ! :) Ykkös ja kakkos este sujuivat hyvin. Jälleen se pelottava kolmos este oli vaikea ja sille meinasi tulla kielto mutta sain onneksi ponin yli esteestä. Timmin takajalat osuvat kumminkin okserin taka puomiin ja se tipahti. Nelosonen, vitonen, kutonen seiska ja kasi menivät hyvin. Juuri kun olimme tulossa viimeselle esteelle poni päätti vetää liinat kiini. Miä makoilin sitten ponin kaulalla mutta nousin siitä äkkiä ylös ! Hyppäsin sitten sen uudestaan ja tällä kertaa onnistummme. Olin tyytyväinen rataan ja viimesen esteen kielto oli kyllä ratsastajan vika sillä minulla ei ollut ihan pohkeet kiinni :( ! Ei tullut ruusukkeita kotiin tästä kisasta mutta ensikerralla sitten ! Kirjoittelen mahdollisimman pian ! :)